Kirjoittaja: Ossi Heino

Teknisiä infrastruktuureja voidaan metaforisesti kutsua nykyaikaisten yhteiskuntien peruskallioksi, sillä ne luovat vankan pohjan taloudelliselle toimeliaisuudelle, ympäristön hyvinvoinnille ja ihmisyhteisöjen elinolosuhteille. Infrastruktuureihin sitoutuneesta valtaisasta pääomasta ja koko toimintakentän yhteiskunnallisesta merkityksestä johtuen sen toimintakuntoon on välttämätöntä kiinnittää huomiota. Yksi tämän kuvion kirkkaimmista näyteikkunoista on ROTI (rakennetun omaisuuden tila) -järjestelmä, jonka puitteissa infra-alojen johtavat päätöksentekijät ja asiantuntijat arvioivat infrastruktuurien tilaa ja antavat tarvittavat toimenpidesuositukset. Joka toinen vuosi kokoontuva ROTI julkaisi viimeisimmän raportin tiistaina 14.3.2017.

Uunituoreessa arviossa vesihuoltojärjestelmät saivat kouluarvosanaksi 7½, mikä noudattelee vuodesta 2009 alkanutta, kohtalaisen vakaana kulkevaa arvosanakehitystä. Järjestelmien todetaan olevan yleisesti ottaen hyvässä kunnossa, mutta niiden toimintakuntoon liittyvien riskitekijöiden nähdään olevan kasvussa. Merkittävin riski liittyy saneerausvelan kumuloitumiseen, jonka ennen pitkää odotetaan aiheuttavan häiriöitä palveluntuotannon laatuun. Huolta aiheuttavat ennen kaikkea verkostot, joiden saneerausmäärät ovat jo pitkän aikaa laahanneet perässä toivotusta tasosta. Toisaalta raportissa myös todetaan, ettei järjestelmien rapistuminen ole vielä heijastunut kriittisellä tavalla palvelun laatuun. Esimerkiksi putkirikot ja jakelukeskeytykset ovat viime vuosina olleet pikemminkin vähenemään päin.

Sähköverkkojen kunto näyttäytyy puolestaan parempana, hipoen jo kiitettäviä kouluarvosanoja. Tilan kohenemista selittää ennen kaikkea jakeluverkostojen mittavat investoinnit, jotka ovat saaneet pontta ilmajohtojen muuttamisesta maakaapeleiksi. Tämän ponnistelun taustalla vaikuttaa syksyllä 2013 voimaan astunut uusi sähkömarkkinalaki, jossa jakeluverkkojen toiminnalle asetettiin yksityiskohtaisempia ja tiukempia laatuvaatimuksia. Kaapelointiurakka tulee osaltaan vähentämään sähköverkon haavoittuvuutta, sillä maakaapelit ovat paremmin suojassa säävaihteluiden aiheuttamilta riskeiltä.

On sanomattakin selvää, että sähkö- ja vesihuollon kaltaisten infrastruktuurien toimintakyky on täysin riippuvainen fyysisten järjestelmien toimivuudesta. Kovan ytimen on oltava toimintakykyinen. (No nyt tuli sitten sanottua se, mikä sanomattakin olisi ollut selvää). ROTI-raporttiin koottu näkemys järjestelmien kunnosta kytkeytyy siten tiiviisti myös KIVI-hankkeen haavoittuvuusteemaan. Raportista voimme päätellä, että vesihuollon kohdalla ollaan melko hankalasti tartuttavan ongelman äärellä. Tiedämme kohtalaisen varmasti, että järjestelmien rapautuminen johtaa ennen pitkää toimintahäiriöihin, mutta saneerausvelan kumuloituminen ei ole toistaiseksi aiheuttanut seurauksia lähimainkaan siinä mittakaavassa kuin on pelätty. Mutta ehkäpä tämänkaltainen yhteiskuntamme peruskallion paradoksaalisuus tekee sen haavoittuvuusteemasta ja päätöksenteosta vielä entistäkin mielenkiintoisemman.